Suoraan muodin maailmasta blogimme päätti räjäyttää tajuntaa
hieman lisää ja muuttua myös matkailublogiksi. Se on ihan ok minun puolesta,
koska minulla on matkailusta paljon sanottavaa. Macella myös.
Matkailu on tapa levittää omaa kulttuuriaan muihin maihin.
Ja se itse asiassa on kaikki mitä se on. En ymmärrä lainkaan ihmisiä jotka
matkustavat johonkin Iraniin ja ”nauttivat”
paikallisesta ”kulttuurista”. Se on
täyttä paskaa. Kuinka joku voisi nauttia kuumasta auringosta ja huonosta
ruoasta ja ilmastoimattomista katukeittiöistä. Jos minun olisi pakko mennä Iraniin, veisin
niille siellä varmaan Estrellan Pan-suolattuja sipsejä ja näkkileipää.
Näyttäisin niille mitä oikeasti pitää syödä ja mikä oikeasti on hyvää. Aurinkoa
välttelisin loppuun asti pysymällä hotellissa ilmastointilaitteen alla. Miksi
polttaisin itseni ulkona? Siitä ei ole mitään hyötyä tavalla tai toisella.
Käytän paljon mieluummin itseruskettavia jos on pakko saada muodikas
kesärusketus.
No, tuossa hetki sitten oli syy käydä Tallinnassa, joka
sijaitsee Suomesta etelään. Syy oli yksinkertainen:
Koska kaljanhaku Tallinnasta Suomeen oli rankkaa, buukkasin
itselleni Viru –hotellista kahdeksi yöksi sviitin. Ajattelin että tekisin
sieltä pistoiskuja Tallinnan sydämeen ja pyrkisin esittelemään heille
Suomalaista kulttuuria, joka uusimman Forbes –lehden tutkimuksen mukaan on
maailman paras kulttuuri. Tosin tiesin sen kyllä entuudestaankin. Jos jotain
Suomessa osataan levittää maailmalle, se on kulttuuria.
Joten kirjauduin hotelliin ja heitin laukun eteiseen. Päätin
lähteä katsomaan mitä Tallinna (joka tarkoittaa kaupunkia joka on nimetty
jonkun Tallin mukaan, hieman niin kuin Kuala Lumpur on nimetty märän
leipäpitkon mukaan) pitää sisällään. Matka kesti viisitoista minuuttia.
Ja sitten palasin hotellille. Kaupunki oli pilattu. Se oli
mätä. Se oli vihainen Suomelle. Ja tällä tietysti tarkoitan että siellä ei
ollut Suomalaista kulttuuria tarpeeksi. Ja sitä jos jotain maa selvästi
kaipasi. Yksi ihminen ei voi muuttaa kaupunkia parempaan suuntaan. Tallinnan
Suomalaistamiseen tarvitaan vähintään tuhat Suomalaista vaikuttajaa. Katsokaa
ja itkekää:
R-Kiosk? Missä on puuttuva i –kirjain? Mitä sille on
tapahtunut. R-Kioski on täysin eri asia kuin R-Kiosk. En minäkään ole Santer
Mäkinen. Ilman puuttuvaa ii:tä en ole mitään muuta kuin puolikas mies. Ilman
puuttuvaa ii:tä R-Kiosk ei ole mitään muuta kuin puolikas kioski. Luulin että
tämä oli paha, mutta sitten törmäsin tähän:
Missä on maininta euron juustohampurilaisista? Ja mikä vittu
on Frappe? Kuinka kukaan voi ymmärtää saako paikallisravintolasta edes
hamppareita jos niitä ei mainosteta suurella ja Suomeksi ikkunassa? Kuinka
tuosta edes tietää että kyseessä on ravintola? Ehkä kyseessä onkin jonkun Frappen omistama mallitoimisto.
Miksi asioita ei voi tehdä
kunnolla ja Suomeksi? Eivätkö Virolaiset ole lukeneet uusinta Forbesia? Kuka on
vastuussa tästä virheestä?
Ja kun olin juoksemassa takaisin hotellilla kyyneleet
silmissä, törmäsin tähän kylttiin:
MITÄ TÄÄLLÄ ON TAPAHTUNUT? MIKSI TÄÄLLÄ HAUKUTAAN SUOMEA JA
MEIDÄN KULTTUURIA KIRJOITTAMALLA ASIAT TAHALLAAN VÄÄRIN? MITÄ PAHAA ME
SUOMALAISET OLLAAN TEHTY TALLINNALLE?
Palasin Viru -hotellille enkä poistunut sieltä. Miksi
poistuisin. Ei mitään syytä poistua. Pidänkin siis tämän ensimmäisen
matkablogini pääpainon hotellissa jonka koin kuvastavan koko Tallinnaa ja
kaikkia sen puolia.
Ensinnäkin on annettava Tallinnalle kiitosta erikoisesta
karkkivalinnasta tyynyllä. Se ei ollut perinteinen tylsäksi todettu Marianne
–karkki, vaan imeskeltävä appelsiinikarkki. Kun sitä imeskeli tarpeeksi, sen
sisältä paljastui pehmeää makeaa ja hieman tahmeaa toffeemaista ainetta. Erikoinen
mutta toimiva valinta.
Tallinnan minibaari täytettiin kerran päivässä, joka
normaalisi on aika vähän, mutta tällä kertaa riitti koska minibaarin sisältö
oli suht laaja skaalaltaan. Tallinnassa oli olutvalintana turvallinen ja
perinteinen Koff, joita kaupungissa oli kaksi kappaletta, mutta vaihtelua
pystyi löytämään mm. paikallisen ja näin ollen mahdollisesti vaarallisen Saku –oluen kautta,
lonkeron myötä sekä tietysti pienten viskipullojen ja viinapullojen avulla. Jos
nälkä yllätti, Tallinnasta sai myös yhden Tupla-patukan sekä pähkinöitä.
Lisäksi mehuja, limuja ja kylmää vettä oli saatavilla, myös hanasta, koska
Tallinnassa hanavesi oli juomakelpoista.
Tallinnassa kaikki yöt olivat aika pehmeitä. Sänky oli
joustava ja siinä oli isot tyynyt. Tallinna tosiaan tietää kuinka matkailijan
selkää hemmotellaan. Toisen yön jälkeisenä aamuna selkäni oli hieman arka
liiallisesta pehmeydestä, mutta ei niin arka että se olisi haitannut elämääni
ja matkailuani. Tallinnalle siis kiitosta myös hyvistä yöunista, joita kaupungissa
on helppo saada.
Lisäksi Tallinnassa on hyvin sijoitetut sohvat. Ikkunan
edessä oli mukavan kova sohva joka näin ollen oli hyvä kontrasti Tallinnan
sängyille. Sohvalla oli mukava istua ja lukea kirjaa, sekä tehdä muita
matkailuun liittyviä rentouttavia harrasteita, kuten tehdä origameja, pelata
pasianssia ja ratkaista Rubikin kuutioita. Tallinnan istumistiloille on siis
myös annettava hyvät pisteet.
Lisäksi sohvan edessä oli ikkuna josta näki ulos, mutta tämä oli Tallinnan heikoimpia puolia, kuten jo tuolla aiemmin sanoin. Ulkona ei ole
mitään hyvää, joten tässä kuva jossa katson ikkunan välitilaan joutunutta
banaanikärpästä.
 |
| Se pääsi ulos joskus neljän jälkeen iltapäivällä, mutta tuli heti takaisin koska Tallinna oli perseestä |
Puhuttaessa Tallinnan heikkouksista kuten ulkona
liikkumisesta ja maisemista, on pakko mainita Tallinnan suihkutilanne. Paine
suihkussa oli olematon.
Suihkusta tuli vettä laiskasti, se lämpeni hitaasti ja
suihku oli heti Wc –pöntön vieressä. Tämä ei ole hyvä juttu hygieenian ja hajun
kannalta. Itse en matkaillessa koskaan vedä vessanpönttöä koska se ei ole minun
vaan siivoojien tehtävä, ja pidän tästä säännöstä aina kiinni. En halua tehdä
matkallani ylimääräisiä töitä, olen matkalla vain koska on pakko. Ja erityisesti en halua tehdä
toisten töitä. Näin ollen, koska pidän kiinni säännöstä, en myöskään voinut
nauttia laiskasta ja viileästä suihkusta tarpeeksi, koska vieressä haisi vahva kakka.
Miinuspisteitä Tallinnalle huonosta vedestä ja kakan hajusta.
Huonojen pisteiden lisäksi on mainittava hotellin
alakerrassa sijaitseva Amarillo –ravintola johon menin ensimmäisenä iltana
syömään. Sain odottaa tarjoilijaa pöytään melkein viisi minuuttia. Tarjoilijani,
jonka nimi oli Eeva, oli palveluhaluton ja työhönsä kyllästynyt. Eeva ei
puhunut täydellistä Suomea, ei ymmärtänyt miksi en halunnut että hän tuo
vesilasini pöytään ilman suojahanskoja (hygieniasyyt, tietysti) eikä millään
halunnut tuoda minulle Saarioisten valmisruokaa jonka tiesin olevan
bakteerivapaata ja puhdasta, koska se oli Suomesta. Lopulta päädyin syömään
Seinäjoella valmistettua vaaleaa leipää jota Amarillossa tarjotaan keittojen
sivussa. Leipä oli hyvää ja olisi varmasti ollut parempaa jos paikasta olisi
saanut vielä suomalaista voita sen päälle.
Seuraavana ja viimeisenä iltana Tallinnassa menin hotellin
alakerrassa sijaitsevaan Amarilloon syömään, koska Tallinnassa ei ole muita
ravintoloita. Syötyäni Seinäjokelaista leipää ja juotuani pullon vettä, poistuin
Tallinnan baariin jossa kaupunki näytti todelliset kyntensä. Tallinnassa oli
yllättävän laaja valikoima oluita maailman jokaisesta kolkasta. Päädyin
pohjoiseen kolkkaan ja join neljä Lapin Kultaa. Päätin niiden jälkeen hieman
irroitella ja antaa Tallinnan maisemille uuden mahdollisuuden. Kaupunki oli
ansainnut sen, pienessä hiprakassa päätin.
Menin huoneeseen, otin minibaarista lonkeron ja katsoin
maisemia. Ne olivat vieläkin rumia. Tallinna ei ollut muuttunut lainkaan.
 |
| Sen sijaan itse olin täysin fashion ja puhtaasti seksikäs |
Amarillon ruoka ei ollut tietenkään ainoaa ruokaa jota
Tallinnasta sai. Aamuisin sai ilmaisen aamupalan. Itse söin vaaleaa leipää ja
(luojan kiitos) Oivariinia sen päällä.
En paahtanut leipiä koska paahdin oli Saksalainen, enkä
voidellut niitä koska veitsi ei ollut Fiskarsin valmistama.
Onneksi toin Suomesta mukanani sipsejä joita söin myös hotellihuoneessa.
Illalla katsoin Tallinnan televisiosta Steve McQueenin elokuvan Tom Horn, joka
oli ihan hyvä. Se tosin tuli YLE 2:lta joten en voi antaa elokuvasta
Tallinnalle pisteitä. Annan siis pisteet Yle:lle, joka ei koskaan petä ja antaa
minulle turvallisen tunteen aina sitä katsoessa. Kiitos, Yle.
Viimeisenä on vielä mainittava että Tallinna on suht taiteellinen
paikka. Erityisesti mitä maalauksiin tulee. Tässä on esim. yksi Tallinnasta
löytämäni Picasso.
 |
| Picasso: arvo noin tuhat sata miljoonaa. Kehykset: noin 5 euroa Ikeasta |
Tiivistettynä Tallinna on kokemus jossa on hyvät ja huonot
puolensa. Hyvinä puolina mainittakoon toimivat sähköt, pehmeät sängyt ja hyvät
karkit. Mutta Tallinna ei ole tarpeeksi kotimainen minun makuuni ja siellä ei
puhuta erityisemmin hyvää Suomea. Suomalainen kulttuuri on liian vieras heille
ja Tallinnalaiset eivät ole valmiita muuttumaan. Jos maasta ei saa edes
Saarioisten ruokaa, miksi minä menisin sinne enää koskaan takaisin.
|
| Aivan |
Lisähuomautuksena voisi mainita, että sekä minä että Mace
ollaan lähdössä Lontooseen parin viikon päästä. Ymmärtääkseni siellä sentään
saa syödä ja elää kuin kotona, normaalisti ja niin kuin ihminen. En malta
odottaa, koska Tallinna ei yksinkertaisesti ollut lainkaan Suomi minulle. Ja se
on valtava sääli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti